AIHE:

Tämä voi olla yleinen keskustelunaloitus, johon saa ehdottomasti jatkaa keskustelua kommentein ja kysymyksin. Aloitan nyt uuden aiheen, sillä tällaista aihetta ei vielä ollut tällä uudella foorumilla. En kopioi kirjoitustani tähän, vaan kirjoittamani pohdinnan aiheen tiimoilta voi lukea blogistani:

LINKKI

Ajatuksia herättävää tekstiä, linnut ovat otuksia joiden pesintävillitystä säätelevät vain luonnon olosuhteet joiden jäljittely häkkioloissa on haastavaa tehdä lintujen hyvinvoinnin kärsimättä. Omat linnut ovat jo vähän varttuneempia ja niiden hormonipörinä on kohtuullista, rajoittamistakin teen kohtuullisesti. Perusruokia aina tarjolla, gourmet- ruokia ja tuoreita pienehkö määrä päivittäin, ei missään tapauksessa mahan täydeltä. Linnut oppivat nirsoiksi kuin kissat jos ne saavat liikaa herkkuja. Revittävät ja silputtavat lelut ovat sitkeitä ja työläitä tai työläässä paikassa, lisäksi naaras on vaativa pesäpaikkojen suhteen. Uroksen on ihan turha esitellä sille sohvan alusia tai muitakaan surkeita koloja, pönttö sen olla pitää..ja sitä ne eivät tule näkemään.
Suomessa ei mielestäni kauheasti stressata aggressiivisista linnuista, ehkä siksi kun kotoiset joutsenemme ja kukkomme ovat meille perin tuttuja ja suhtaudumme niiden reviiritietoisuuteen ymmärryksellä ja annamme niiden äijäillä rauhassa. Luulisin että sama pätee lemmikkilintuihinkin, osaamme antaa pesivälle parille rauhan emmekä edellytä lemmikeiltämme "solmuun väännettävyyttä" jota maailmalla tunnutaan arvostavan korkealle. Oma neitsikkaurokseni suojelee puolisoaan aggressiivisesti ja sillä riittää hommaa koska naaras on kesympi, en ole tavannut vielä ketään joka pitäisi urosta luonnottomana tai sen käytöstä häiritsevänä vaan ennemmin ominaisuuteen asennoidutaan normaalina. "Niin sen pitääkin tehdä" on yleisin kommentti joka tulee sekä eläinten ystäviltä että niistä vähän tai ei lainkaan kiinnostuneilta. Tietysti kyseessä ovat pienet linnut joiden puremasta ei lähde käsi ranteesta poikki tai nenä päästä mutta isoa lintua todennäköisesti niihin perehtymätönkin osaa hieman varoa, jo kaltereiden määrä ja paksuus saa useat ihmiset arvioimaan linnun vaarallisuusasteen.
Sinänsä harmi ettei lintuja voi leikkuuttaa kuten kissoja tai koiria mutta ei voi matelijoita tai muita eksoottisempia lemmikkejäkään, olemme kuitenkin orientoituneet siihen että ne ovat villieläimiä ja niillä on omat juttunsa.
Eläinten turhautuminen on täysin totta, lajista riippumatta, jos lähettyvillä on vastakkaisen sukupuolen edustaja joka on lisääntymisen kannalta sopivassa vaiheessa eikä pariutuminen sen kanssa ole mahdollista äkäisen puolison tai ihmisen asettamien esteiden vuoksi niin taatusti innokas kosija turhautuu ja se ilmenee toinen toistaan rasittavimmilla tavoilla. Hevonen menee aidasta läpi, koirat tappelevat ja linnut kirkuvat tai repivät höyheniään. Onneksi ongelma on tilapäinen.. toistuakseen taas kun tilanne uusiutuu, mutta sellaista se on eläinten kanssa, ei siihen osaa muuta sanoa vaan niiden kanssa yrittää vain järjestää asiat parhain päin ja toivoa että niiden kuitenkin olisi mahdollisimman hyvä olla luonnon olotilasta poikkeavissa olosuhteissa.

Hei ! Minulla on 13 vuotias keltaniska amazon Girly, tuossa se hyllyllä repii englannin paksua sanakirjaa ja nähtävästi rakentaa pesää. Välillä se on ollut aivan vimmoissaan ja heittelee paperin palasia jaloilla ja nokalla. Välillä se tulee mun luo, menee silleen kyykkyyn ja haluu ett silitän a kyhnytän selästä. hyrisee. ja en oo oikein tiennyt mitä tehdä. Tuossa artikkelissa oli että ei kannata silittää kuin päästä. Sillä on leluja häkissä ja iso runko kuorittavaa omenapuuta,, vapaana pidän sitä silloin kun olen kotona. muutan häkin paikkaa keittiöstä, olohuoneeseen ja makuuhuoneeseen. ruokana on pelletteä ja hedelmiä, aina aika runsaasti, vaihdan joka päivä puhtauden takia.....sanakirjaa se repii vain keittiössä, muualla ei saa kirjoja.
Mietin että parasta Girlyn olisi olla uroskumppanin kanssa, saisi toteuttaa sukuviettiään, jos joku haluaisi urokselle kumppanin.
Voiko se olla onnellinen tolleen yksinänsä? Onko onnellinen väärä sana? t. Ouditju

Ylimalkainen silppuaminen voi olla lintua innostava tai hormonaalisuutta ylläpitävä tekijä: luonnossa papukaija muokkaa pesäkoloaan siellä kyyhöttäen ja jyrsii paljon pientä silppua pesäkolon sisäpuolelta irti, jota kasaa pesän pohjalle pehmikkeeksi ja asettelee sitä. Sen takia joillekin linnuille paperin tai pahvin tarjoaminen jyrsittäväksi voi nostaa hormonaalisuutta, koska se on niin helposti silppuuntuvaa, kuten lahopuu luonnossa, ja sitä voi kasata pesänpehmikkeeksi.

Selästä silittely on varsinkin naaraalle selvä merkki parittelusta, ja lintua selästä silittämällä ihminen simuloi parittelua. Tällainen suhde ihmiseen myös nostattaa hormonaalisuutta, ja silittelyt kannattaa rajata vain päähän ja niskaan. Todella hormonaalista lintua ei kannata silitellä / rapsutella lainkaan.

Jos lintu elää vain lemmikkinä, sen hormonaalisuus kannattaa pitää mahdollisimman alhaisena. Linnuilla ei ole kiima-aikaa, vaan hormonaalisuutta säätelevät ulkoiset tekijät, kuten pesämateriaalin ja pesäpaikan läsnäolo, kosketus (sekä ruoka, valo jne.). Näihin vaikuttamalla vaikutetaan myös linnun hormonaalisuuteen. Hormonaalinen lintu on stressitilassa sen vuoksi, että se haluaa pesiä, muttei pääse sitä toteuttamaan. Tähän ratkaisun ei välttämättä kannata olla pesiminen,koska kerran pesimään päästyään lintu haluaa usein toteuttaa tätä vaistoaan vuosittain. Onko omistaja valmis pesittämään lintuaan vuosittain, löytyykö poikasille vastuulliset kodit, naaras voi olla hengenvaarassa munan jumiutuessa, lintu voi muuttua aggressiiviseksi jne. Ovatko riskit sen arvoiset?

Kannattaa siis keskittyä tekemään arjesta sellaista, ettei mikään arjen osa kannusta lintua hormonaalisuuteen, jos lintua ei ole tarkoitus pesittää tarkoituksella. Tällöin ihmisen ja lintujen yhteiselo on mahdollisimman sopuisaa. Jos linnun hormonaalisuus pidetään aisoissa, se ei pesintää kaipaa, vaan voi viettää onnellista elämää vain lemmikkinä.

Mitä tulee yksin olemiseen, papukaijat ovat kehittyneet sosiaalisiksi eläimiksi, ja yleensä yksin ollessaan kärsivät stressistä. Tämän vuoksi linnulla tulisikin aina olla kaveri, jonka kanssa toteuttaa sosiaalisuuttaan. Tämän ei ole pakko olla saman lajin koiras, vaan naaras samasta tai läheistä sukua olevasta lajista kelpaa myös. Koiraan kanssa hormonit voivat alkaa hyrrätä enemmänkin, joten naaras on siitäkin ihan hyvä kumppani. Suosittelen lukemaan tämän artikkelin: www.papukaija.fi/artikkelit/hoito-ja-hyv...-lajitoverin-kanssa/

Linnun elämälle on luonnossa luonnollista pesiä, mutta luonnossa ovat myös läsnä sairaudet, nälkä, jano, kylmä, kuuma, pedot, kuolema... Kaikkea linnun luontaisesta elämästä ei tarvitse jäljitellä lemmikkielämään, ja mielestäni pesintä on yksi niistä osa-alueista. Mikäli lintua haluaa pesittää, se tulisi tapahtua harkitusti kaikki askeleet huomioiden: kumppanin tulee olla samaa lajia (ja mielellään samaa ala-lajia), keltaniskan tapauksessa myös kumppanilla tulee olla paperit, koska muuten poikaset ovat laittomia ja paperittomia, naaraan elämä voi olla vaarassa munajumin vuoksi, pariskunta lisääntyviä amatsoneja voi olla niin äkäisiä pesimäaikaan, että ne käyvät tunkeilijoiden ( = ihmisten) kimppuun tosissaan. Kannattaa siis harkita linnun pesittämistä tosissaan. Toisin kuin nisäkkäillä, joilla on kiima-aika, on raskauskin yleensä vain yksittäinen juttu, vaikka eläin kiimaansa ilmoittaisikin useammin. Linnuilla "kiiman" saa jokseenkin "pois päältä" ympäristöön vaikuttamalla.