Ylimalkainen silppuaminen voi olla lintua innostava tai hormonaalisuutta ylläpitävä tekijä: luonnossa papukaija muokkaa pesäkoloaan siellä kyyhöttäen ja jyrsii paljon pientä silppua pesäkolon sisäpuolelta irti, jota kasaa pesän pohjalle pehmikkeeksi ja asettelee sitä. Sen takia joillekin linnuille paperin tai pahvin tarjoaminen jyrsittäväksi voi nostaa hormonaalisuutta, koska se on niin helposti silppuuntuvaa, kuten lahopuu luonnossa, ja sitä voi kasata pesänpehmikkeeksi.
Selästä silittely on varsinkin naaraalle selvä merkki parittelusta, ja lintua selästä silittämällä ihminen simuloi parittelua. Tällainen suhde ihmiseen myös nostattaa hormonaalisuutta, ja silittelyt kannattaa rajata vain päähän ja niskaan. Todella hormonaalista lintua ei kannata silitellä / rapsutella lainkaan.
Jos lintu elää vain lemmikkinä, sen hormonaalisuus kannattaa pitää mahdollisimman alhaisena. Linnuilla ei ole kiima-aikaa, vaan hormonaalisuutta säätelevät ulkoiset tekijät, kuten pesämateriaalin ja pesäpaikan läsnäolo, kosketus (sekä ruoka, valo jne.). Näihin vaikuttamalla vaikutetaan myös linnun hormonaalisuuteen. Hormonaalinen lintu on stressitilassa sen vuoksi, että se haluaa pesiä, muttei pääse sitä toteuttamaan. Tähän ratkaisun ei välttämättä kannata olla pesiminen,koska kerran pesimään päästyään lintu haluaa usein toteuttaa tätä vaistoaan vuosittain. Onko omistaja valmis pesittämään lintuaan vuosittain, löytyykö poikasille vastuulliset kodit, naaras voi olla hengenvaarassa munan jumiutuessa, lintu voi muuttua aggressiiviseksi jne. Ovatko riskit sen arvoiset?
Kannattaa siis keskittyä tekemään arjesta sellaista, ettei mikään arjen osa kannusta lintua hormonaalisuuteen, jos lintua ei ole tarkoitus pesittää tarkoituksella. Tällöin ihmisen ja lintujen yhteiselo on mahdollisimman sopuisaa. Jos linnun hormonaalisuus pidetään aisoissa, se ei pesintää kaipaa, vaan voi viettää onnellista elämää vain lemmikkinä.
Mitä tulee yksin olemiseen, papukaijat ovat kehittyneet sosiaalisiksi eläimiksi, ja yleensä yksin ollessaan kärsivät stressistä. Tämän vuoksi linnulla tulisikin aina olla kaveri, jonka kanssa toteuttaa sosiaalisuuttaan. Tämän ei ole pakko olla saman lajin koiras, vaan naaras samasta tai läheistä sukua olevasta lajista kelpaa myös. Koiraan kanssa hormonit voivat alkaa hyrrätä enemmänkin, joten naaras on siitäkin ihan hyvä kumppani. Suosittelen lukemaan tämän artikkelin:
www.papukaija.fi/artikkelit/hoito-ja-hyv...-lajitoverin-kanssa/
Linnun elämälle on luonnossa luonnollista pesiä, mutta luonnossa ovat myös läsnä sairaudet, nälkä, jano, kylmä, kuuma, pedot, kuolema... Kaikkea linnun luontaisesta elämästä ei tarvitse jäljitellä lemmikkielämään, ja mielestäni pesintä on yksi niistä osa-alueista. Mikäli lintua haluaa pesittää, se tulisi tapahtua harkitusti kaikki askeleet huomioiden: kumppanin tulee olla samaa lajia (ja mielellään samaa ala-lajia), keltaniskan tapauksessa myös kumppanilla tulee olla paperit, koska muuten poikaset ovat laittomia ja paperittomia, naaraan elämä voi olla vaarassa munajumin vuoksi, pariskunta lisääntyviä amatsoneja voi olla niin äkäisiä pesimäaikaan, että ne käyvät tunkeilijoiden ( = ihmisten) kimppuun tosissaan. Kannattaa siis harkita linnun pesittämistä tosissaan. Toisin kuin nisäkkäillä, joilla on kiima-aika, on raskauskin yleensä vain yksittäinen juttu, vaikka eläin kiimaansa ilmoittaisikin useammin. Linnuilla "kiiman" saa jokseenkin "pois päältä" ympäristöön vaikuttamalla.