Papukaijalintujen maailmaan mahtuu monenlaisia nimiä, joilla kuvataan eri lajeja, sukuja tai puhekielessä myös erilaisia lintutyyppejä.

Teksti: Laure Kurkela, julkaistu 14.2.2026

Papukaijamaailma on monimuotoinen: lajeja on satoja, ja nykyään elossa olevia papukaijalintujen sukujakin noin 90, riippuen hieman lähteestä. Suomenkielisiä papukaijalintujen nimien päätteitä on kuitenkin vain yhdeksän: -kaija, -kaijanen, -kakadu, -ara, -aratti, -aranen, -luri, -lurikki ja -rosella. Jokaiselle suvulle ei siis suinkaan riitä omaa nimipäätettään. Tästä syystä myös hyvin erilaisia lintuja on niputettu yhteen saman nimen alle. Tämä ei ole täysin ongelmatonta lemmikkinäkökulmasta. Samaan nimipäätteen jakavilla lajeilla voi olla suuriakin eroja esimerkiksi ruokavalion, luonteen ja käyttäytymisen suhteen, joka taas vaikuttaa niiden hoitoon lemmikkinä. Omistajan on oltava tietoinen lajikohtaisista eroista, eikä olettaa, että saman nimipäätteen jakavat lajit olisivat keskenään samanlaisia. Tässä artikkelissa avataan tarkemmin papukaijamaailman nimistöä. Mitä oikeastaan tarkoittaa, kun puhutaan esimerkiksi kaijoista tai arateista?

Nimettäessä ei ole tavatonta, että suvun nimi on sama, kuin jonkun sukuun kuuluvan lajin nimi. Tätä tapahtuu esimerkiksi seuraavilla suvuilla: afrikankaijat, loistokaijat, mustakakadut, punalurit, persikka-aratit ovat kaikki sekä suvun että yhden lajin nimi.

Joidenkin sukujen kaikissa lajeissa on jokin tarkentava termi, tällaisia sukuja ovat esimerkiksi: mustakaijat, kuningaskaijat, loistokaijat, viherkaijat ja nokkakaijat. Osa tällaisista on nykyään jaettu, vaikka suku oli aiemmin eheä, esimerkiksi aiemmin yhtenäinen suku ruohokaijat jaetaan nykyään kahteen sukuun: paimenruohokaija kuului aiemmin ruohokaijojen (Neophema) sukuun, nykyään se kuuluu ainoana lajina sukuun Neopsephotus. Osa eri sukuihin kuuluvista linnuista on siis kuitenkin niin läheistä sukua keskenään, ja niitä on oikeutettua edelleen kutsua samalla “sukunimellä" niiden suomenkielisessä nimessä: kuten paimenruohokaijan tapauksessa.

Pitkien nimien kasaaminen toisi selkeyttä, sillä pelkästään kaija-päätteellisiä sukuja on noin 20, ja lintujen levinneisyysalue on laaja ja sukulaissuhteet eivät mitenkään loogisia tai erityisen läheisiä. BirdLife Suomen ylläpitämän suomenkielisen lintujen lajinimistön ohjeet kuitenkin kertovat, että lajeille ei pitäisi antaa yli nelisanaisia nimiä. Tämä on luultavasti osaltaan rajoite siihen, miksi jokaisella lajilla ei ole oman sukunsa nimeä sisäänleivottuna lajinimeen, eivätkä todella pitkät nimet olisi sujuvaa lausuakaan. Esimerkiksi uudenseelanninviherkaija, jos Uusi-Seelanti lasketaan kahdeksi sanaksi, on yksi lintujen pisimmistä lajinimistä, kun se sisältää neljä sanaa. Eipä ihmekään, että lajia kutsutaan lemmikkipiireissä viherkaijojen suvun lempinimellä “kakariki".

Lajien päivitys eri sukuihin aiheuttaa kuitenkin myös mielenkiintoisia, myöhempiä sukupolvia ehkä hämmentäviä ja osin ristiriitaisia nimiä. Aratinga-arattien suomenkielinen nimi on viheraratit, vaikka viheraratti (Psittacara holochlorus) lajina ei enää kuulu viherarattien sukuun, vaan se on nykyään erotettu Psittacara-sukuun. Vuoriarattien (Bolborhynchus) sukuun kuului aiemmin laji nimeltä vuoriaratti, jonka lajinimi on nykyään ylänköaratti (Psilopsiagon aurifrons), eikä se kuulu enää vuoriarattien sukuun. Ehkä kaikkein erikoisin ja epäselvyyksiä aiheuttava nimenmuutos on vuodelta 2018: aiemmin aitoluri-niminen laji on nykyään vain pelkkä luri (Lorius lory), samalla kun luri-termi on käytössä myös viiden suvun nimistössä (Lorius eli lurit ja esim. Eos eli punalurit ja Trichoglossus eli sateenkaarilurit).

Kaija

Kaija lienee lyhennös papukaijasta. Monen lajin aiemmin käytetty lajinimi sisälsi jopa kokonaisen “papukaija" termin, mutta on nykyään vain pelkkä kaija (esim. kuningaspapukaija tai luumupääpapukaija). Taksonomisesti kaijat-termiä kantaa kaksi linturyhmää: kaijojen heimo Psittaculidae sisältää noin 45 sukua ja 184 lajia (joiden kaikkien nimi ei lopu -kaija). Toisaalta sama nimi, kaijat, tarkoittaa myös Psittacula-kaijojen sukua, johon kuuluu esimerkiksi kauluskaija. Kaija-termin on saanut nimeensä myös useampi muukin suku.

Kaijat on melkein yhtä laaja termi kuin papukaijat itsessään. Suvut tai lajit eivät ole erityisen läheistä sukua keskenään tai esiinny samoilla alueilla, edes samoilla mantereilla. Ainut ero on Amerikan manner: siellä ei ole kaija-nimisiä, vaan mielenkiintoisesti kaikki Amerikassa luontaisesti esiintyvät papukaijalinturyhmät alkavat A-kirjaimella: arat, aratit ja araset.

Kaija-nimeä kantavat esimerkiksi mustakaijat, kuningaskaijat, hohtokaijat, ruohokaijat, riippukaijat, loistokaijat, viirikaijat, epolettikaijat, viherkaijat, paratiisikaijat, raitakaijat ja nokkakaijat, joilla kaikilla tämä suvun nimi on myös lajien nimissä, esim. isomustakaija, australiankuningaskaija, punaruohokaija, kultaloistokaija, kruunuviherkaija ja savanniparatiisikaija. Ja tietenkin kauluskaijojen suvun kaija-nimi on kaikissa suvun lajien nimissä kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Yhteensä kaija-loppuisia sukuja on melkein 20, vaihdellen australialaisista pitkäpyrstöisistä ja pienehköistä linnuista (paratiisikaijat, kuningaskaijat) madagaskarin keskikokoisiin mustakaijoihin, Aasian ja Afrikan pitkäpyrstöisiin kaijoihin ja afrikkalaisiin lyhytpyrstöisiin afrikankaijoihin ja aasialaisiin pienenpieniin riippukaijoihin. Kaija-termi nimessä on siis melkein yhtä laaja kuin papukaija-termi itsessään, eikä se kerro linnun asuinpaikasta, koosta, ruumiinmuodosta tai elintavoista.

Englanninkielessä ollaan kuitenkin menty vielä ehkä suomen kieltäkin pidemmälle: siellä virallisilla lajinimilistoilla termin parrot (tai parakeet, josta myöhemmin lisää) ovat saaneet nimeensä myös monet aratit (esim. valkovatsa-aratti, White-bellied Parrot tai haukka-aratti, Red-fan Parrot) ja jopa amatsonit. Tällainen tasapäistäminen kuitenkin sumentaa sukujen ja lajien eroja, ja vaikeuttaa lajeista ja suvuista kommunikointia. Lemmikkiharrastus piireissä valkovatsa-arattien Caique- ja amatsonien Amazon-nimet tulevat varmasti säilymään pitkään, sanoivat viralliset lajinimilistat mitä tahansa. Suomessakin joskus, kun valkovatsa-aratteja (joka on sekä suku, että lajin nimi) oli paljon liikkeellä, viitattiin niin lajiin kuin sukuunkin hempeästi nimellä “kaiku", johdettuna englanninkielen caique-sanasta. Tällaiset sukujen omat lyhyet lempinimet voivat olla avuksi harrastuksessa, kun puhutaan lajeista ja suvuista, joilla on paljon samalla “sukunimellä” varustettuja lajeja, jotka eivät ole erityisen läheistä sukua keskenään. Caiquet eli “kaikut” eli Pionites-suvun aratit eli valkovatsa-aratit (sukuna) eroavat kuitenkin melkoisesti luonteeltaan muista aratti-nimisistä, joten lemmikkipiireissä erottelu ja selkeä kommunikointi tulee tarpeeseen.

Mielenkiintoisena nippelitietona mainittakoon, että kaija-termi tarkoitti aiemmin suomen kielessä lokkeja ja tiiroja: kalalokki = kaija, kalakaija, isokalakaija, kaijakka, kaika, kajakka; selkälokki = mustaselkäkaija, suurikaija; tiira = kalakaija, kirr’kaija, kivikaija, pienempikalakaija, -kaijakka. (Suomalaisia lintujen nimiä, 1925)

Aratti

Taksonomisesti aratti-suvun kokonaisena nimenä tarkoittaa vain Psittacara-aratteja, ja sinne tulee ohjatuksi esim. Wikipediassa, jos hakee hakukoneella vain termiä aratit. Laajemmassa kokonaisuudessa aratti-nimeä on annettu laajalle kirjolle papukaijasukuja.

Aratti-termi kattaa noin 20 eri lintusukua Amerikan mantereelta. Näistä osa on läheisempää sukua toisilleen kuin toiset, sillä sukuja on aikojen mittaan myös jaettu.

Lemmikkimaailmassa tämä kielenkäyttö tai lintujen niputus liian tiiviiksi ryhmäksi voi olla linnulle ja sen hyvinvoinnille jopa haitallista. Välillä näkee kysyttävän, millainen aratti on luonteeltaan tai käykö tämä aratti tuon toisen aratin kaveriksi. Kyseessä on laaja nimitys, joka ei paljasta laji- tai sukutyypillisiä piirteitä.

Iso osa aratteja koskevista asioista on toki sellaista perustietoa, joka pätee minkä tahansa lemmikkipapukaijalajin kanssa. Osa arateista on kuitenkin jopa läheisempää sukua amatsoneille tai aroille kuin toisille aratti-nimeä kantaville linnuille. Tämän laajan laji- ja sukukirjon vuoksi on epätarkkaa puhua "arateista", jos tarkoittaa jotain tiettyä sukua tai lajia. Alla lueteltuna muutamia Suomessa tavattavia aratti-sukuja, joilla on selkeitä luonne- ja kokoeroja, ja täten niiden hoito ja vaatimukset lemmikkinä voivat poiketa toisistaan.

Aratinga- eli viheraratit, joita on esimerkiksi aurinkoaratti ja palmuaratti. Tästä suvusta on nykyään erotettu omikseen suvut Eupsittula (suomeksi suku persikka-aratit, esim. persikka-aratti ja savanniaratti) ja Psittacara (suomeksi suku aratit, esim. punapääaratti). Huppuaratti on joskus kuulunut omaan sukuunsa Nandayus ja sinipääaratti luetaan joskus omaan sukuunsa Thectocercus. Nykyään nimenomaan Psittacara-aratit ovat viralliselta sukunimeltään vain “aratit" suomenkielisessä lajiluettelossa.

Suomuaratteihin eli Pyrrhura-aratteihin kuuluvat esimerkiksi helmiaratti, viherposkiaratti ja araukaria-aratti.

Valkovatsa-arattilajeja (Pionites) ovat valkovatsa-aratti ja mustalakkiaratti.

Siniaratteihin eli Pionuksiin lukeutuu esim. siniaratti, pronssiaratti, parananaratti ja meksikonaratti.

Pikkuaratit eli tropiikkiaratit (Brotogeris) ovat Suomessa vielä harvinaisia, lajeina esim. guayananaratti ja harmaaposkiaratti.

Arateista on myös yksittäisiä lajeja, joiden kanssa samaan sukuun ei kuulu muita lajeja ollenkaan, tai muita lajeja ei tavata Suomessa lemmikkinä. Näitä ovat esimerkiksi raita-aratti, munkkiaratti, patagonianaratti, etelänaratti, kulta-aratti ja haukka-aratti.

Muitakin arattisukuja ja -lajeja on, mutta niitä ei juuri lemmikkinä tavata. Näitä sukuja ovat esimerkiksi mäntyaratit (Rhynchopsitta), pyöveliaratit (Pyrilia) ja ruostearatit (Hapalopsittaca) ja sukunsa ainoita lajeja esim. punanaamioaratti, töpöaratti, kirjuriaratti ja vahapalmuaratti.

Kaijanen ja aranen

Lemmikkinä kaijanen on yksiselitteinen termi, se tarkoittaa lemmikkinä yleisiä Agaporniksia eli rakkauspapukaijoja. Sama koskee aranen-termiä, se koskee vain lemmikkinä pidettäviä Forpus-suvun arasia.

Nimen puolesta kyseessä ovat kuitenkin laajemmat eläinryhmät. Kaijanen-nimen alla ovat sekä Agapornis-kaijaset (kuvassa 1. ruusukaijanen) sekä Micropsitta-pikkukaijaset, joiden lajinimistä kuitenkin puuttuu “pikku”-termi, jättäen lajinimiksi esim. viherkaijanen ja sinilakkikaijanen.

Lemmikkinä pidettävät Forpus-araset taas ovat viralliselta nimeltään viheraraset, mutta tätä suvun koko nimeä ei toisteta lajien nimessä, esimerkiksi ecuadorinaranen ja kolumbianaranen ovat lemmikkinä pidettäviä Forpus-arasia. Virallisesti pelkät “araset” ovat Nannopsittaca-suvun lintuja, joita ei pidetä lemmikkinä. Näitä lajeja on sinilakkiaranen ja tepuiaranen. Lisäksi on suku Touit, eli punaviheraraset, joita ei pidetä lemmikkinä. Niihin kuuluu esimerkiksi mustaselkäaranen ja olkainaranen, eli senkään lajinimissä ei toisteta koko suvun nimeä. Näiden sukujen nimi on myös englanniksi sama, kuin Forpus-arasilla, eli parrotlet.

Parakiitti

Parakiiteillä on yleisesti tarkoitettu pienemmän puoleisiä, pitkäpyrstöisiä papukaijoja.

Parakiitti-termi on kuitenkin häilyvä. Monesti parakiiteiksi luetaan neitokakadu, undulaatti, rosellat, ruohokaijat, paratiisikaijat, viherkaijat ja kauluskaijojen kaija-suku. Englanniksi parakeet on laajassa käytössä, esimerkiksi Birdlifen kansainvälisen nimistön mukaan usean lajin virallinen nimi on nykyään parakeet. Suomenkielisessä lajistossa, käyttäen lähteenä alati päivittyvän artikkelin lähdeluetteloa Lintulajien vanhat nimet parakiitti ei ole ollut niin yleisessä käytössä tai päätynyt kirjallisuuteen, kuin harrastajien kielenkäytöstä voisi olettaa. Nymfiparakiitti (neitokakadu) ja kaulanauhaparakiitti (kauluskaija) ovat tunnettuja "vanhoja lajinimiä", mutta näitä ei tähän mennessä lähdeaineistossa ole esiintynyt.

Parakiitti on taksonomisesti epäselvä termi, sillä se kattaa hyvin erilaisia papukaijalintuja maapallon monesta kolkasta. Ihan selvää ei ole sekään, mikä lintu saa muotonsakaan perusteella parakiitin tittelin kannettavakseen.

Isoin parakiitti lienee isokauluskaija (Alexandrine parakeet, 58cm / 260g). Toisaalta, pitkäpyrstöisiä aroja ei kutsuta parakiiteiksi, vaikka aralajeista pienin, pikkuara, jää isokauluskaijasta runsaasti pienemmäksi (30cm / 170g). Toisaalta pikkuaralle melko läheistä sukua olevat, suunnilleen samankokoiset tai jopa isommat Psittacara-suvun aratit ovat englanniksi parakiitteja (esim. pahta-aratti, Mitred parakeet, 38cm / 220g). Moni aiemmin conure-nimellä olevat aratit ovat nykyään englanniksi 'parakiitteja'. Jostain syystä pitkäpyrstöiset, solakat lurit, esimerkiksi sateenkaarilurit eivät yleensä kuulu parakiittien listoille.

Pyrstön pituuskaan ei ole kaikenkattava määrittäjä: vaikka yleensä parakiitin pyrstö määritellään pitkäksi, raita-aratti on myös parakiitti (Barred parakeet), vaikka sen pyrstö on melko lyhyt, ainakin verrattuna monien muiden parakiittien pyrstöihin. Toiset lyhytpyrstöiset pienet papukaijat, kaijaset ja araset, eivät taas parakiittien listoille yleensä päädy.

Terminä parakiitti on siis melko harhaanjohtava, eikä taksonomisesti johdonmukainen. Se niputtaa yhteen hyvin erilaisia lajeja, jotka ovat kotoisin eri puolilta maapalloa ja joilla on erilaiset luonteet ja ruokavaliot. Voi siis täten olla jopa haitallista puhua näistä linnuista yhtenäisenä ryhmänä ainakin lemmikkipiireissä. Tieteellisestikin on hieman kyseenalaista, miksi niin monimuotoinen, ei toisilleen läheistä sukua oleva, sekalainen linturyhmä on saanut saman nimen englanninkielisissä lajiluetteloissa.

Tuoreissa englanninkielisissä lajinimilistoissa on alettu häivyttää conure-termiä, joka tarkoittaa arattia, alkaa ottaa tilalle epäselvää parakeet-termiä. Nykyään parakeet-termin alla on niin aasialaisia ja afrikkalaisia Psittacula-kaijoja, erilaisia amerikkalaisia aratteja ja uusiseelantilaisia viherkaijoja. Jännä kyllä, loistokaijat, paratiisikaijat, ruohokaijat, jotka ovat perinteisesti istuneet parakiittien määritelmään, eivät englanninkielisellä nimilistalla enää parakiitteja ole, vaan “parrot"eja. Suomenkielisissä lajinimissä parakiitti-termiä ei enää virallisesti ole, eikä koskaan ollutkaan: virallinen lintulajien suomenkielinen nimilistaus tehtiin vuonna 1992, eikä silloinkaan listalla ollut parakiitti-nimisiä lajeja.

Papukaija

Historiaa

Papukaija on terminä ollut olemassa jo ainakin 1600-luvulta suomen kielessä.

• papugaya (ruots. pappagoya) (1644)
• papu-caja (1644)
• papucaja (ruots. papegoja) (1683)
• papucaija (ruots. papegoija) (1745)
• papegoja (1784, 1888)
• papegaija (1791)
• papukaja (1801, 1875)
• papukaija (ainakin vuodesta 1860 eteenpäin)
• papu-kaija (1871, 1853)
• papukajja (1938)
• papukaia (1903)

Papukaija-termin tulee Suomeen ruotsin sanasta papegoja, joka taas juontaa juuriaan saksan papagei, vanhan ranskan papegai, espanjan papagayo ja arabian ببغاء (babbaḡāʔ) sanoista. Papukaija-terminä on monella muullakin kielellä samankaltainen, eli sillä on samanlaiset juuret.

• muinainen kreikka: παπαγᾶς (papagâs)
• kreikka: παπαγάλος m (papagálos)
• italia: pappagallo
• latvia: papagailis (gailis "kukko")
• espanja: papagayo
• hollanti: papegaai, pappegaai, pappegaei, pappegaey, papegaei
• afrikaans: papegaai
• venäjä: попуга́й (popugáj)
• englanti: popinjay
• saksa: Papagei
• unkari: papagáj
• tanska: papegøje
• norja: papegøye
• ruotsi: papegoja
• portugali: papagaio
• turkki: papağan
• liettua: papūga
• puola: papuga

Papukaijan alkusanan sanotaan olevan onomatopoeettinen, eli linnun ääntelyä muistuttava sana (kreik. onomatopoiesis, suom. nimen sepittäminen). Muita esimerkkejä onomatopoeettisesti nimetyistä eläimistä suomen kielessä ovat esimerkiksi kuikka, räkätti(rastas), tiltaltti ja huuhkaja. Papukaija-nimen alkuperä voisi olla jossain afrikkalaisessa tai muussa ei-indoeurooppalaisessa kielessä.

Puhekielessä ja taksonomiassa

Papukaija on puhekielen termi, jolla kuitenkin tarkoitetaan papukaijalintuja. Puhekielessä harrastajilla kuin kirjoissakin käytettynä papukaija-termi ei ole täsmälleen sama kuin mitä se on tieteellisesti. Yleisesti kun puhutaan tai kirjoitetaan papukaijoista, tarkoitetaan koko papukaijalintujen Psittaciformes-lahkoa. Papukaijat-niminen heimo on kuitenkin omansa, Psittacidae-heimo, joka sisältää vähän alle puolet papukaijalintulajeista. Englanniksi termistö on selkeämpää: iso yläkategoria, papukaijalinnut, on nimeltään “parrots” ja Psittacidae-papukaijat on siitä tarkennettu nimelle “holotropical parrots” tai “African and new world parrots”.

Missä vaiheessa papukaijat ja papukaijalinnut sitten eriteltiinkään suomen kielessä näin päin hierarkiaan, on jäänyt artikkelin kirjoittajalta hämärän peittoon. Termistöllä on kuitenkin merkitystä, sillä jo nyt Suomen lainsäädännössä on menty metsään papukaijojen ja papukaijalintujen termistön suhteen. Luultavasti epähuomiossa sirkuseläiminä on sallittu vain papukaijojen heimo, se on erikseen mainittu tieteellisellä nimellä Psittacidae. Tämä jättää sirkuseläinten ulkopuolelle esim. kaikki kakadut, undulaatit, kaijaset ja monet muut yleisetkin suvut ja lajit.

Toinen mahdollinen kömmähdys on laissa, jossa kielletään isojen papukaijojen myynti eläinkaupoissa. Laki eläinten hyvinvoinnista (693/2023), 42 §: “Koiria, kissoja, frettejä sekä aroja, harmaapapukaijoja ja amatsoneja ja muita isoja papukaijalajeja ei saa myydä eläinkaupassa.” Arat, harmaapapukaijat ja amatsonit kuuluvat kaikki papukaijojen heimoon, mutta lukemalla kuin piru raamattua, tämä laki sallisi edelleen esim. isojen kakadujen myymisen eläinkaupassa.

Kun kerran sirkusta koskevaan lakiin on kirjattu tarkasti heimon tieteellisellä nimellä “papukaijat (Psittacidae)”, voisi myös kevyesti olettaa, että sama termi, papukaija, koskee samaa heimoa myös muualla Suomen laissa. Molemmissa olisi pitänyt käyttää termiä papukaijalinnut, Psittaciformes. On siis ennakkotapauksen päätettävissä, noudatetaanko lakia kuten se on tarkoitettu (koskemaan kaikkia papukaijalintuja, mukaan lukien esim. kakadut), vai miten se on kirjoitettu (koskemaan vain papukaijat-heimoa, pois lukien esim. kakadut).