Lemmikkilinnut Kaijuli ry on perustanut jo vuonna 2003 linnuille hoitoringin joka muodostuu eri paikkakunnilla asuvista lintuihmisistä. Tarkoituksena on, että lemmikkilintujen omistajat voivat tarvittaessa viedä lintunsa hoitoon henkilölle, joka linnuista jotain ymmärtää, jolloin linnun hoitoon viemiseen on pienempi kynnys, kuin esim. viedä lintu johonkin vieraaseen liikkeeseen.
Hoitopaikkoja löytyy tällä hetkellä seuraavilta paikkakunnilta (numero kertoo hoitopaikkojen määrän):
Mikäli tarvitset linnullesi hoitopaikkaa, ota yhteys Bia Hassel puh. 040-545 3015 tai meilillä hoitorinki(at)kaijuli.fi. Huomioi myös, että varsinkin loma-aikoina kysyntää on enemmän, mitä hoitopaikkoja, joten mitä aikaisemmin varaat linnuillesi hoitopaikan, sen varmemmin sen saat.
Hoitomaksut ovat seuraavat:
Hoitajalle korvataan lisäksi km-kustannukset 0,40 eur/km, tai julkisen liikenteen kustannukset, mikäli hoitaja käy linnun omistajan kotona hoitamassa lintuja. Matkakorvaukset velotaan linnun omistajalta.
Etsimme jatkuvasti henkilöitä, jotka olisivat valmiit ko. porukkaan tulemaan, toisin sanoen hoitaja joko ottaa kotiinsa hoitolinnun tai lupautuu käymään linnunomistajan kotona huolehtimassa linnusta. Hoitojaksot sovitaan aina erikseen, mutta yleensä kysymys lienee parista päivästä viikkoon tai kahteen. Hoitaja saa ko. jaksolta korvauksen, joka on 70% koko hoitojakson summasta.
Edellytykset hoitajaksi ryhtymiseksi ovat seuraavat:
Jos haluat liittyä hoitorinkiin:
Lisätietoja ja ilmoittautumiset Bia Hassel puh. 040-545 3015 tai sähköposti hoitorinki(at)kaijuli.fi