Lintujen sairauksien tunnistaminen ja ehkäisy

H. Wübbeling: Verhinderung und Erkennung von Krankheiten in der Vogelhaltung AZ-Nachrichten 5/2005, s. 120–122
Kääntänyt Johanna Lahtinen

Vaikka lintupotilaiden sairaudet pystytään tunnistamaan ja hoitamaan aina vain paremmin, on sairaan linnun hoito silti usein epätyydyttävää. Taudinmääritys on vaikeaa erityisesti siksi, että sairauden oireet ovat vähäisiä tai puuttuvat täysin. Lisäksi sairauden kehitys on usein nopeaa. Sairauden tunnistamiseksi eläinlääkäri voi tarkkailla ja tunnustella lintua, mutta hän voi käyttää myös muita keinoja, kuten ulosteen tutkimusta, mikroskooppitutkimusta, resistenssitestiä ja erikoistapauksissa myös röntgenkuvausta ja vatsaontelon tähystystä. Näiden lisätutkimusten avulla tehty diagnoosi on luonnollisesti paljon luotettavampi, ja vasta tarkan diagnoosin avulla saavutetaan menestyksekkään hoidon edellytykset.

Jokaisen vakavissaan olevan linnunomistajan olisi siis suositeltavaa solmia luottosuhde sopivaan eläinlääkäriin tai laitokseen. Lääkkeillä on usein epätoivottuja sivuvaikutuksia, ja siksi niitä tulisi käyttää vain silloin, kun diagnoosi on varma. Sille, joka korvaa puutteellisen hygienian jatkuvalla juomavesilääkityksellä, ei ajan kuluessa ole linnunpidosta paljon iloa. Tässä artikkelissa pyritään antamaan linnunomistajille ohjeita siitä, miten harkituilla toimilla ja ilman laajamittaista lääkkeidenkäyttöä voidaan vähentää sairauksia ja kuolemantapauksia lentohäkeissä.

1. Lintuhäkin sijoitus ja sisustus

Ennen lintujen hankkimista on tarkasti harkittava, onko linnuille tarpeeksi aikaa ja tilaa ja voidaanko linnuille taata niiden vaatima ravinto. Kyseessä olevan lintulajin elintapoihin ja alttiuteen sairastua on tutustuttava tarkoin. Lintuharrastajan on tiedettävä etukäteen, mitä kaikkea linnun hankinta voi tuoda tullessaan. Vain näiden tietojen avulla voidaan ratkaista lintuhäkin sijoituspaikka ja koko. Lentohäkit tulisi aina sijoittaa etelän puolelle. Varjoa voidaan luoda jokaiseen häkkiin, mutta ei auringonvaloa. Auringolla on lintuun suora vaikutus (se ehkäisee esimerkiksi riisitautia), mutta erityisesti se tappaa bakteereja ja kuivaa taudinaiheuttajia. Jotta linnut säilyisivät terveinä, lintujen asuinpaikan täytyy tyydyttää kyseisten lintujen vaatimukset tilan suhteen, eli tarjota tarpeeksi sopivia paikkoja vetäytymiseen, istumiseen, nukkumiseen ja pesimiseen. Koruton, puhdas sekä helposti puhdistettava ja desinfioitava häkki, johon on helppo luoda yleissilmäys, on tässä suhteessa aluksi parempi kuin kömpelö yritys jäljitellä maisemaa tai lintujen luonnollista elinympäristöä. Omistajan kokemuksen karttuessa häkkiä voidaan muuttaa silmää miellyttävämmäksi.

Kyseiselle lintulajille sopivan lämpötilan ja ilmanvaihdon lisäksi toki myös luonnollista jäljittelevä elinympäristö on tärkeä. Sormituntuma ja perehtyminen lintujen luonnolliseen elinympäristöön auttavat luomaan lentohäkkiin kyseiselle lajille sopivan korvaavan elinympäristön. Jos linnut tulevat kuivilta alueilta, on ensiksi huolehdittava siitä, että lentohäkki on riittävän kuiva (häkin täydellistä kattamista on hyvä harkita). Lentohäkki ei saisi sijaita paikalla, jolla on aiemmin pidetty kanoja tai vesilintuja, sillä tällaiset paikat ovat vaarallisia häkkilinnuille. Häkin pitäisi olla suojattu vapaina juoksevilta koirilta ja kissoilta, petoeläimiltä ja petolinnuilta, mutta myös kutsumattomilta vierailta. Äkillinen säikähdys saattaa saada linnut lentelemään paniikissa ympäriinsä, mikä voi johtaa loukkaantumisiin. Tällaiset onnettomuudet ovat merkittävä kuolinsyy. Vierailla ihmisillä ei tulisi olla pääsyä häkkiin.

2. Hygienia

Mahdollisimman hyvällä puhtaudella ja yleisiä hygienian perussääntöjä noudattamalla ehkäistään päivittäin taudinaiheuttajien leviämistä ja lisääntymistä. Juoma- ja ruoka-astiat tulee puhdistaa päivittäin. Suositeltavia ovat kovamuoviset, keraamiset, jaloteräksiset tai posliiniset ruokakupit, jotka ovat muodoltaan pyöreitä. Ruoka-astiat on hyvä sijoittaa ritilän päälle, jotteivät linnut pysty syömään maahan pudonnutta ja ulosteen likaamaa ruokaa.

Juoma- ja kylpyveden pitää olla laadultaan juomakelpoista. Linnuille saa tarjota vain moitteetonta ja lajille sopivaa pehmeää ravintoa. Erityisesti likaa, hometta ja punkkeja on varottava ja ruoan säilyvyydestä on huolehdittava. Varsinkin lämpimänä vuodenaikana tuoreravinto pilaantuu helposti ja siksi sitä tulisi antaa aina vain pieniä määriä kerrallaan. Elävää ravintoa tulisi kerätä vain lannoittamattomilta niityiltä, joilla ei pidetä siipikarjaa ja jotka ovat kaukana maanteistä. Yksi tärkeimmistä toimista lintujen hoidossa on ulosteiden päivittäinen poistaminen. Siitä on myös se etu, että linnun ripuli huomataan heti. Välitön hoito sairastumisen jälkeen on usein ratkaisevaa linnun pelastumiselle.

3. Desinfiointi

Desinfiointi voi olla vain osa yleistä hygieniaa. Ei saa luulla, että häkin ruiskuttaminen liuoksella suojaa pitkään taudinaiheuttajilta. Lika on erinomainen väliaine taudinaiheuttajille. Tästä syystä häkki on puhdistettava perusteellisesti ennen desinfiointia. Häkistä on poistettava kaikki irralliset esineet (orret, ruoka-astiat jne.) ja ne on puhdistettava liasta ja pölystä. Käytettävien desinfiointiaineiden tulee vaikuttaa seuraaviin taudinaiheuttajaryhmiin:

• bakteerit (esim. kolibakteerit, mykoplasmat, salmonella)
• virukset (esim. newcastlentauti, rokot, leukoosi, ankkojen virusenteriitti)
• sienet (esim. aspergillus, candida)
• alkueläimet (esim. kokit, histomonas, trichomonas)
• loiset (esim. suoliloiset, henkitorvimadot)

Valitettavasti ei ole saatavilla yhtään desinfiointiainetta, joka tappaisi kaikki yllä luetellut taudinaiheuttajat. Lintuhäkin desinfioimiseen tarvitaankin vähintään kahta ainetta. Alkueläinten ja loisten kestomuotoihin, kuten kokkidien ookystat (munarakkulat) ja madonmunat, yleiset desinfiointiaineet eivät vaikuta. Näillä kestomuodoilla on ympärillään kolme kerrosta – valkuaista, kitiiniä ja rasvaa – eivätkä vesiliukoiset aineet pysty tunkeutumaan niiden läpi. Siihen tarvitaan valmisteita, jotka sisältävät valkuaiseen, vahaan ja rasvaan liukenevia aineosia. Esimerkiksi kokkidioosi voi aurinkoisessa ja kuivassa häkissä päivittäisestä ulosteiden poistosta huolimatta tarttua jälleen noin 36 tunnin kuluttua, jos linnut syövät kokkidien ookystoja. Liikkumatilan ja ruokintapaikkojen desinfiointi on hyvin ongelmallista.

Taudinaiheuttajia löytyy usein myös täysin terveiltä vaikuttavien lintujen ulosteista. Maanpinnalla olevat taudinaiheuttajat kuolevat suhteellisen nopeasti kuivumisen tai auringonvalon vaikutuksesta. Toisin on niiden taudinaiheuttajien kohdalla, jotka ovat tunkeutuneet maaperään. Useimmat taudinaiheuttajat viihtyvät 10 senttimetrin syvyydessä. Madonmunat ja kokkidien ookystat tunkeutuvat 2–4 senttimetrin syvyyteen. Häkin pohjan valelu desinfiointiliuoksella ei siis auta paljonkaan. Maapohjaa, jolla kasvaa kasvistoa ei käytännössä voida lainkaan desinfioida, tai ainakin se on hyvin vaikeaa. Kaasumaisia desinfiointiaineita, esimerkiksi metyylibromidia tai dibromietaania, tulee käyttää, jos se on ehdottomasti tarpeellista. Tätä toimenpidettä varten desinfioitava alue on peitettävä pressulla, jonka läpi kaasu ei pääse. Dibromietaani esimerkiksi tappaa 20 asteen lämmössä madonmunat 20 senttimetrin syvyyteen saakka, kun sen vahvuus on 200 millilitraa kuutiometriä kohden. Koska tämä metodi on erittäin työläs, on lentohäkeissä suositeltavaa käyttää desinfioitavaa pohjaa (esim. betonia). Tämän päälle laitetaan 10 senttimetrin kerros hiekkaa, soraa tai kariketta, joka voidaan vaihtaa tietyin väliajoin.

4. Syöpäläisten, rottien ja hiirten torjunta

Taudinaiheuttajien häkkiin kulkeutumisen ja leviämisen estämiseksi on tehtävä vielä joitakin toimenpiteitä. Niihin kuuluu rottien, hiirten ja syöpäläisten torjunta. Jos on lentohäkkiä rakentaessaan välttänyt koloja, reikiä, rakoja ja saumoja, pääsee huomattavasti helpommalla tässä taistelussa epätoivottuja alivuokralaisia vastaan.

Rottien torjunta on melko yksinkertaista käyttämällä antikoagulanttia eli veren hyytymisen ehkäisijää kolmena peräkkäisenä päivänä. Hiirien karkottaminen taas on hieman vaikeampaa. Ensinnäkin hiiret eivät lankea syötteihin yhtä säännöllisesti, ja toiseksi kuolleet hiiret lojuvat häkissä ympäriinsä ja isot linnut voivat syödä niitä. Antikoagulantin pitäisi tosin olla lemmikkieläimille ja linnuille vaaratonta, jos ne syövät sitä vain satunnaisesti. Mutta sitä taas emme voi tietää, kuinka paljon linnut ovat hiiriä syöneet. Minulla on lentohäkissäni ruokaritilän alla itse rakennetut hirrenpyydykset, joissa on syöttinä pehmeän ravinnon tähteitä. Osan näin pyydystetyistä hiiristä syötän linnuilleni.

Paljon vaikeampaa on lintujen asumuksiin pesiytyneiden syöpäläisten hävittäminen. Muun muassa koit levittävät infektiotauteja (esim. salmonelloosia ja marekin tautia) emmekä siksi voi missään tapauksessa sietää niitä lintuhäkeissä. Tuholaiset suosivat lämpimissä häkeissä pimeitä ja kosteita paikkoja, kylmissä taas halkeamia ja uurteita. Torjunta-aineet eivät useimmiten ole tarpeeksi tehokkaita ja ne voivat olla haitallisia linnuille. Esimerkiksi hiukan pökerryksissä olevat koit tulevat esiin piiloistaan ja ne ovat linnuille helppo saalis. Tehokas imuri, jossa on kapea suutin, on osoittautunut hyväksi apuvälineeksi. Sen avulla saadaan syöpäläiset pois koloistaan. Lähes sataprosenttisen tuloksen takaa yhä edelleen luonto, eli lintuhäkin pitäminen viiden vuorokauden ajan 5−10 asteen pakkasessa.

Myös luonnonvaraiset pikkulinnut voivat muodostaa ongelman tullessaan laumoina sisään lentohäkkiin. Ne saattavat myös sotkea häkin ulosteillaan ja levittää tauteja. Varman häkin pinnoituksen ja häkin täydellisen kattamisen lisäksi voidaan pikkulinnut pitää loitolla myös sijoittamalla ruokintapaikka hieman syrjemmälle. Kottaraisten ja hedelmä- ja hyönteissyöjien ei pitäisi pystyä syömään kastematoja tai etanoita, koska ne ovat loisten, erityisesti henkitorvimatojen, väli-isäntiä. Tämä on jälleen yksi syy, miksi taudinaiheuttajien kulkeutuminen ja leviäminen on ehdottomasti estettävä.

5. Ulosteen tutkimus

Ulosteen tutkimus voidaan tehdä eri syistä. Siitä voidaan todeta loisten tai bakteerien aiheuttama sairaus, vaikka lintu vaikuttaisikin terveeltä. Tätä tutkimusta varten lähetetään noin neljä kertaa vuodessa ulostenäyte varmistamaan kliinistä taudinmääritystä. Näytteen perusteella voidaan myös tunnistaa löydetyt loiset ja valvoa linnun hoitoa. Näitä tutkimuksia varten tutkimuslaboratorioon tulisi lähettää suljetuissa astioissa tuoretta ulostetta (5 g normaalia ulostetta ja 5 g umpisuoliulostetta) nopeinta mahdollista tietä. Puhtaan näytteen saamiseksi linnun tavanomaisen nukkumapaikan alle levitetään muovikelmu. Jokaisesta häkistä otetaan yhteisulostenäyte, eli kerätään mahdollisuuksien mukaan jokaisen linnun ulostetta muoviseen astiaan tai pussiin. Näytteen oheen tulisi liittää seuraavat tiedot: omistajan nimi, lintulaji ja toivottututkimus. Useimmissa tapauksissa riittää suoliloisten ja henkitorvimatojen tutkimus. Erityistapauksissa, esimerkiksi epäiltäessä sairautta tai ennen uuden linnun päästämistä muiden joukkoon, voidaan pyytää bakteriologinen ja virologinen tutkimus.

6. Kuolleen linnun lähettäminen tutkimuksiin

Sairauteen kuollut lintu tulisi aina lähettää tutkimuksiin. Mikäli lintuja sairastuu lisää seuraavina päivinä, on tutkimustuloksista saatu jo konkreettinen käsitys sairaudenkuvasta ja voidaan aloittaa tarkoituksenmukainen hoito. Kuollut lintu tulisi jäähdyttää jääkaapissa ja pakata sitten muovipussiin ja lastuvillaa sisältävään pahvilaatikkoon. Kesäisin on huolehdittava siitä, etteivät kärpäset laske muniaan linnun ruumiin aukkoihin. Saatekirjeessä tulisi mainita seuraavat tiedot: lähettäjä, lintujen laji ja lukumäärä, pito-olosuhteet (ritiläpohja vai luonnollinen alusta), sairauden kesto, erityiset sairauden oireet (esim. ripuli, hengityksen korina, pään liikkeet jne.), sairastuneiden tai jo kuolleiden lintujen määrä sekä linnun mahdollisesti saama hoito ja pistokset.

7. Resistenssitesti

Tiedetään, että suuri osa bakteereista on jo vastustuskykyinen eli resistentti joillekin antibiooteille. Mikäli lähetetystä linnusta löytyy ruumiinavauksessa salmonella, ei muille linnuille voida vielä tämän perusteella määrätä hoitoa. Ensin on tiedettävä, mikä antibiootti tepsii juuri tähän kyseiseen salmonellakantaan. Täytyy siis testata, mikä antibiootti tai sulfonamidi tehoaa. Tämä on yksinkertainen koe, jota tulisi vaatia jo saatekirjeessä. Kokeen tulokset saadaan yhdessä päivässä.

8. Karanteeni

Kun hankitaan uusi lintu, sitä ei saisi päästää heti muiden joukkoon, vaan sitä tulisi ensin pitää noin neljä viikkoa eristettynä eli karanteenissa. Maahan tuotujen lintujen karanteenin kesto ja ehdot on määrätty viranomaisten taholta. Karanteenin aikana tutkitutetaan kahdesti ulostenäytteet bakteerien ja loisten varalta. Jos tulos on positiivinen, määrätään hoito, jonka vaikutusta on valvottava uudella ulostenäytteellä. Riippumatta tästä tutkimuksesta lintua tarkkaillaan mahdollisimman tiiviisti. Linnun saapumisen jälkeisen lievän ripulin pitäisi olla ohi viimeistään seuraavana päivänä. Lintua ruokitaan samoin kuin sen edellisessä kodissa, jottei uudenlainen ruoka pahentaisi kuljetuksen ja paikanvaihdoksen aiheuttama stressiä. Lintua pidetään kädessä ja se tutkitaan huolellisesti loisten varalta (väiveet, punkit, kirput). Vasta kun tulokkaan terveys on varmistettu, voidaan se aamun tunteina päästää valvottuna lentohäkkiin.

9. Sairaan linnun tutkimus

Monet sairaudet kehittyvät linnuilla hyvin nopeasti. Jotta hoito voitaisiin aloittaa mahdollisimman aikaisin ja ajoissa, muutokset linnun käyttäytymisessä ja ulkonäössä on tunnistettava mahdollisimman pian. Linnunomistajan on siis tarkkailtava lintujaan päivittäin ja mahdollisimman usein. Hänen on tunnettava normaali käytös ja tiedettävä, etteivät kaikki poikkeamat tavanomaisesta käytöksestä ole sairauden merkkejä. Lintujen ei tulisi huomata tarkkailijaa, jottei hänen läsnä olonsa saa lintuja muuttamaan käytöstään. Sairaat linnut ovat rauhallisempia eivätkä ole yhtä kiinnostuneita ympäristöstään kuin terveet. Toisaalta myös sulkasadon aikana useimmat linnut ovat rauhallisempia, niiden höyhenpeite on harvempi eivätkä ne laula. Soidinaikana sitä vastoin koiraat ovat eläväisempiä ja joskus jopa aggressiivisia. Monien lintulajien koiraat ruokkivat kosiskelemaansa naarasta. Ruokkiminen on arvojärjestyksessä korkeammalla olevan eläimen etuoikeus (Lorenz 1963). Jos koiras sairastuu tai on naarasta alempana arvojärjestyksessä, naaras ruokkii puolisoaan. Yksin pidetyt linnut kohdistavat ruokkimisviettinsä korvikkeisiin kuten hoitajaan tai leluihin.

Aiemmin arat linnut vaikuttavat sairastuessaan yhtäkkiä kesyiltä. Ne liikkuvat vähemmän ja istuvat silmät kiinni. Oksalla tai orrella istumisen sijaan ne kyhjöttävät häkin pohjalla. Usein ne istuvat tällä tavalla ruokakupin edessä. Sairaat linnut pörhistävät höyheniään, ne palelevat, istuvat kyyryssä tai hautaavat nokkansa selkähöyheniin. Pienet linnut muistuttavat tällöin höyhenpalloa. Luonnossa tällaiset linnut joutuvat pian petolintujen tai muiden eläinten saaliiksi. Potilasta tarkkailtaessa on kiinnitettävä huomiota siihen, onko hengitys tavallista raskaampaa, haukkooko lintu ilmaa nokka avoimena tai vinkuuko hengitys. Erittäin tärkeää on ulosteen tarkastelu.

Ruoka voi muuttaa ulosteen väriä ja koostumusta, mutta varsinaisessa ripulissa ulosteen koostumus hajoaa, se on sakeaa eikä valkoinen virtsa-aine erotu selvästi. Kun linnun tilasta on saatu alustava käsitys, on todennäköistä, että lintu päätetään ottaa kiinni. Tämän on tapahduttava mahdollisimman nopeasti, varovasti ja asianmukaisesti. Missään tapauksessa siitä ei saa muodostua jahtia. Isoissa lentohäkeissä apuna käytetään haavia, jonka verkosta lintu vapautetaan varoen. Pieniä lintuja pidetään tutkittaessa yhdessä kädessä, jolloin linnun selkä on kämmentä vasten ja siivet kylkien mukaisesti. Suurempia lintuja tutkittaessa olisi hyvä olla avustaja, joka pitää silmällä siipiä ja jalkoja. Kiinniotetun linnun kaikki mahdolliset elimet ja ruumiinosat tutkitaan nyt perusteellisesti ja kiinnitetään erityistä huomiota muutoksiin.

• Silmät: sameus, vammat, tulehdukset. Näkökyky tarkastetaan liikuttamalla kättä linnun silmien edessä.
• Korva-aukot: märkäpaiseet, uudismuodostumat, vammat, vuoto, vierasesineet.
• Nokka: vauriot, epämuodostumat.
• Sierainaukot: eritteet, tukkeutuminen.
• Peräaukko: lika, märät höyhenet, sisäelinten esiinluiskahdus.
• Jalat ja kynnet: vammat, kerrostumat.
• Jalkapohjat: paksuuntumat, vammat, vierasesineet
• Iho: puhaltamalla höyheniin pääsee tarkastelemaan myös ihoa. Iholta etsitään erityisesti loisia (väiveet, punkit, kirput). Apuna voi käyttää suurennuslasia.
• Nivelet: turvotus.
• Kupu: sisällön määrä ja laatu. Kiinteys.
• Munanjohdin: munimisvaikeudet.
• Halvaantuneisuus: erityisesti raajat on tutkittava tarkoin.

Mikäli linnunomistaja saapuu eläinlääkärin vastaanotolle hyvin valmistautuneena ja ennen kaikkea ajoissa, hän on vaikuttanut paljon lintunsa pelastumiseen. Harkiten rakennettu ja sisutettu lentohäkki takaa lintujen terveyden ja hyvinvoinnin.